Uusi osa on taas täällä. Mukana on paljon kasvamista ja iloisia tapahtumia.

Jilia ei nykyään saanut naamaansa irti kirjoista, tarkemmin sanottuna osoiteluetteloista. Hän etsi kuumeisesti tyttärelleen sulhasta. Kuka ties, hänhän oli tulossa vanhaksi, ja saattoi kuolla kupsahtaa minä hetkeä hyvänsä.

Kalle sen sijaan ei kiirehtinyt. Hän nautti täysin siemauksin katsellessaan tyttärensä nuoruutta, muistellen sitä, kuinka hän oli joskus vuosia sitten ollut samanikäinen.

Jilia suorastaan vihasi ajatusta vanhenemisesta. Iltaisin hän vietti aikaansa vessassa tekemässä itselleen jos jonkinlaisia naamioita ja kylpyja, kauneutensa vuoksi. Nonette sanoi hänelle, ettei tuntenut ketään äitiä, joka olisi niin kaunis kuin hän, ja että tuollainen ulkonäön paapominen oli turhaa, vaikka hän itsekin kyllä oli melkoisen turhamainen.

"Rakkaani, oletkos huomannut, että meidän Nonetesta on kasvanut jo melkein aikuinen!", huudahti Jilia iloisesti miehelleen. "Mmm...", kuului vastaus. "Oletkos huomannut, kuinka hän nykyään roikkuu puhelimessa kuin hullu?", Jilia jatkoi. "Mmm...", kuului taas, "varmaan joku koulututtu..." "Eijei! Varmastikin joku poika! Hä on jo iso tyttö, eivät ne yökylät enää päässä pyöri!"

Illalla Jilian uteliaisuus petti. Hän nappasi puhelimen kouraansa, ja etsi oikean numeron käsiinsä. "Hei! Olen Noneten äiti, Jilia Gariboldi. Tyttäreni on paljon soitellut tähän numeroon, ja vastuuntuntoisena äitina haluan tottakai tietää, että kuka olette?" "Ai ööh... Olen Noneten ystävä, Jonatan", mutisi ääni puhelimessa. "Kuinka hyvä ystävä te olette?", Jilia kysyi. "Ömm... Erittäin hyvä", vastattiin. "Aih no ihanaa että rakkaani on löytänyt jonkun sopivan itselleen. Tulisitteko huomenna illalliselle?", Jilia jutteli. "Juu tokihan minä tulen", Jonata vastasi.

Seuraavana päivänä ilmaantui Gariboldien ovelle komea nuori mies; Jonatan Metharius. Nonette juoksi oitis puhelemaan tämän kanssa.

Ruokapöydässä Jonatan osoittautui hyvinkin mukavaksi hepuksi, joka oli selkeästikin ihastunut Nonetteen. Jiliakin ihastui mieheen, ja liittyi rohkeasti keskusteluun vauvoista. (Hän oli myös valinnut varsin rohkean asun mukaansa.)

Jilia joutui kuitenkin juoksemaan pian vessaan, johtuen äkillisestä pahasta olosta. Mitä on tapahtunut?

"Onko tämä edes mahdollista? Vielä vanhoilla päivilläni raskaana!" Niinpäniin, Jilian pahoinvointi johtuikin vaaverosta, joka hänen masussaan kasvoi. Kalle oli kuitenkin riemuissaan.

Kuten aiemminkin, oli hän nyt väsyneepi kuin koskaan. Olo oli painava, ja oli juostava vessaan jaa syömään ja nukkumaan koko ajan. Hän ei kuitenkaan voinut olla onnellisempi. "Ja minä kun luulin, että minulla on jo vaihdevuodet!"

Kylpyhuoneet olivat nyt koko ajan varattuina, joten Kallen oli turvauduttava härskiin kikkaan, nimittäin lavuaaripesuun.

Kalle tutustui myös kahteen kauniiseen, tosin omituiseen, neitoon. Olivatko he kenties satuolentoja. Kummalliseen maahan hän olikin muuttanut.

Jilian raskaus eteni vauhdilla, häntä tosin pelotti, että venähtäisi vanhukseksi ennen vauvan syntymää.

Nonette luurasi yhä puhelimessa kaiket päivät. Vaikka Jilia halusikin tämän menevän naimisiin, hän ei halunnut tytön laiminlyövän opiskelua, joka oli tärkeä osa tulevaisuutta.

Jilia huolehti kuitenkin turhaan; Nonette oli yhä ahkera ja tunnollinen opiskelija.

Kesken rauhoittavaa meditaatioharjoitusta tunsi Jilia vastassaan kiemurtelua. "ÄÄHH! Minä synnytän! Kallee!?"

Masusta tulikin kaksi vauvaa! Isänsä sylissä kellii tumma tyttö: Josefine, ja äidillä on poika, nimeltä Alexander. Jilia ei ollut kuitenkaan kovin innoissaan tästä, toki oli ihanaa saada lapsia, mutta vauvan hoito oli haastavaa, ja aikaa vaativaa, eikä töihin ollut menemistä. Onneksi Kallella oli aikaa yllin kyllin, paitsi muutamana iltana viikossa.

Eräänä kauniina yönä tapahtui kauan odotettu asia, Jilia kasvoi vanhukseksi ja Nonetesta tuli viimein aikuinen nainen. Kumpikin on yhä lumoaavan kaunis, omalla tavallaan. Erityisesti Nonette oli innoissaan, hän sai nyt itselleen kaikki äitinsä upeat vaatteet.

"Wauuh mikä nainen", ajatteli Jonatan saatuaan kutsun Gariboldien luo. Hmm... mahtaakohan jotain tapahtua?

Pienet kaksoset kasvoivat nopeasti, molemmista tuli oikein suloisia, mutta jotenkin "venähtäneitä."

Jotain todellakin tapahtui! Noneten ja Jonatanin häitä vietettiin jo kahden viikon päästä, hyvin pienellä varoituksella. Häistä tuli pienet, vain muutamia vieraita. Kaikilla oli hauskaa ja juhlat oliva onnistuneet.

Muutamaa päivää häiden jälkeen vanheni Kallekin vanhukseksi. Se ei kuitenkaan haitannut häntä läheskään niin paljon kuin Jiliaa. Itseasiassa se ei haitannut lainkaan.

Jepjep. Neljäs osa oli nyt siinä. Toivottavasti piditte : ) Kommenttia olisi enemmänkin kuin mukavaa saada.